sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Lasia ja vettä (Jordania osa 3)

Tänä viikonloppuna olen oppinut jotain itselleni ihan uutta. Olen ollut lasitaidekurssilla, mikä jatkuu vielä parin viikon kuluttua. Olin hieman epärealistinen tavoitteissani, kun olin ennen kurssia töitä suunnitellut, koska sain huomata lasin leikkaaminen ei ole niin helppoa. Eilisen jälkeen olin jo vähällä luovuttaa, mutta tänään sai lisäopastusta ja leikkaus alkoi sujua sekä innostuskin kasvaa siinä samalla. Pitäydyin kuitenkin vielä kohtuullisen suorissa linjoissa, mutta ehkä seuraavalla kerralla uskallan vähän kaarevampaakin kokeilla. Olin jo aiemmin keksinyt, että tällä kurssilla olisi hyvä tilaisuus tehdä astiakaappiini uudet lasit. Nykyiset ovat kyllä ehjät, mutta makuuni ja kaapin väriin nähden liian tummat. Jännityksellä odotan millaiset sulatustekniikalla koristelluista laseista oikein tulee! Laitan kuva sitten näistä ja muistakin teelmyksistäni, kun ne ovat uunissa olleet.

Palaan Jordaniaan matkaani kertomalla omatoimisesta visiitistäni Eilatiin, Israelin puolelle. Aqabasta on matkaa lähimmälle Israelin rajanylityspisteelle vain muutama kilometri. Matka pitää kuitenkin taittaa jollain kulkuneuvolla, koska välissä on sotilasaluetta. Itse tilasin auton hotellilta, jolla oli 20 dinaarin sopimushinta kuljetukselle rajalle. Itse rajanylitys oli aikamoinen prosessi verrattuna siihen esim. miten helpolla Suomesta pääsee Ruotsiin. Ensin Jordanian puolella piti maksaa maastapoistumisvero ja passi tietenkin leimattiin. Israelin puolella piti käydä läpi turvatarkastus, minkä yhteydessä esitettiin tiukkoja kysymyksiä mm. siitä miksei jo 9 vuotta vanhassa passissani ollut juurikaan leimoja sekä siitä mitä teen työkseni ja milloin olen työpaikassa aloittanut. Kysymyksiä sateli ilmeisesti erityisen paljon siitä syystä, että olin yksin reissaava nainen, koska naisia monesti käytetään kuriireina. Selvisin kysymyksistä kuitenkin ja niin kävin vielä yhdeltä luukulta hakemassa leiman passiini. Lopuksi hyppäsin taksiin, joka vei minut lähes Egyptin rajalle meriobservatorioon. Taksimatka kustansi noin 60 sekeliä. Meriobservatorio tarjosi hyvän mahdollisuuden tällaisella sukellusta ja snorklausta harrastamattomalle tutustua meren alaiseen maailmaan. Observatoriossa oli monenlaisia altaita, joiden asukit vaihtelivat kilpikonnista haikaloihin. Kiinnostavin oli kuitenkin tornirakennelma, jossa pääsi itsekin meren pinnan alapuolella olevista ikkunoista katselemaan ja ihastelemaan upen värisiä koralleja ja kaloja. Näihin olisi ollut mahdollista perehtyä vielä lisää lasipohjaveneellä.

Meriobservatorion torni


Nemot!
Seuraava stoppi oli Dolphin Reef, delfiiniriutta. Tämä sijaitsee muutaman kilometrin päässä Eilatin keskustasta eli lähempänä kuin meriobservatorio. Delfiiniriutalla elää muutamia delfiinejä, joilla on myös mahdollisuus poistua alueelta. Lisämaksusta alueella voi sukeltaa tai snorklata ja sitä kautta hakea lisäkontaktia tähän kiinnostavaan eläinlajiin. Itse kuitenkin tyydyin ihailemaan delfiinejä "kuivalta maalta" käsin tai itseasiassa eräänlaiselta laiturirakennelmalta. Delfiinejä voi koskettaa vain ohjaajat, mutta silti niitä kyllä pääsi näkemään, koska ne näyttivät tykkäävän ohjaajien rapsutuksista. Delfiiniriutalla on myös ihan tavallinen hiekkaranta, jossa voi paistatella päivää sekä rentoutusaltaita, joten tekemistä riittäisi moneksi tunniksikin.



Oma matkani jatkui kuitenkin kohti keskustaa, missä kävin kiertämässä pari ostoskeskusta tekemättä kuitenkan mitään erityisiä löytöjä. Liikkuminen Eilatissa vaikutti olevan helpompaa kuin Jordanian puolella, koska turistit eivät herätä huomiota, mutta toisaalta sieltä tuntui puuttuvan persoonallisutta mitä taas Jordanian puolella oli. Uskon, että olin valinnut itselleni oikean kohteen näistä kahdesta. Takaisin rajalle päästyäni minulta kysyttiin ensimmäisenä onko minulla aseita. Sitten taas maksoin noin 22 euron arvoisen maastapoistumisveron ja leimautin passini. Jordanian puolella oli turvatarkastus ja passin leimaus, mutta tähän suuntaan oli kuitenkin helpompi kulkea. Rajalta sieppasin taas taksin Tala Bayhin 22 dinaarilla. Päivävisiittini oli antoisa jo ihan tuon rajanylitysprosessinkin takia, mutta erityisesti noiden merellisten retkikohteiden. Tietty Eilatissa saa aikaa kulumaan shoppailuunkin, mutta en tainnut itse vain olla oikealla tuulella. Ostoskeskukset ovat isoja ja hyvin länsimaistyyppisiä, jollaisia Aqabasta ei löydy. Jordanian matkasta jäi vielä kerrottavaa, joten ensi kerralla aiheena on Wadi Rumin aavikko.

torstai 30. tammikuuta 2014

Vaaleanpunaisessa kaupungissa (Jordania osa 2)

Aikaisin maanantaiaamuna retkibussimme huristi ensin pitkin Aavikon valtatietä ja sitten Kuninkaan tietä kohti sisämaata ja samalla yhä ylemmäs määränpäänä Petra. Petran kaupungin historia on alkanut jo ennen ajanlaskua ja syrjäisen sijaintinsa sekä maanjäristysten vuoksi se pysyi länsimaalaisilta salassa vuosisatoja. Kaupungin perustivat aikoinaan nabatealaiset ja siellä näkyy mm. Rooman valtakunnan vaikutus arkkitehtuurissa. Petra on yksi uusista maailman seitsemästä ihmeestä ja se onkin aika lailla vaikuttava nähtävyys!

Petraan ei pääse autolla perille saakka, mikä mielestäni lisääkin sen viehätystä. Ilman autoja on helpompi aistia historian havinoita. Ensin kuljetaan hiekkatietä pitkin muutama sata metriä ja sitten vielä kilometrin verran solassa, joka tuntuu vain kapenevan. Auringon säteet ei solaan juurikaan ulotu, ja koska muutenkin ollaan aika korkealla, kannattaa laittaa reilusti vaatetta päälle. Jo tämän kävelymatkan aikana voi ihmetellä mm. hautakammioita ja muita kiveen hakattuja rakennelmia sekä ihastella vuosituhansien takaisia insinöörin taitoja.

Petra on saanut lempinimen Vaaleanpunainen kaupunki kiven sävyjen perusteella.

Yksi alkumatkan kiveen hakatuista monumenteista.

Kiviportaat.
Pitkän solan päässä auringon valossa pilkottava Aarrekammio teki todella vaikutuksen. Aarrekammiokin on nimestään huolimatta hautakammio. Näkymä on tullut tutuksi mm. Indiana Jones-leffasta Viimeinen ristiretki, jossa Graalin maljaa etsitään tuolta Aarrekammiosta.

Sieltä se näkyy, vihdoinkin - Aarrekammio!

Aarrekammiossa upeita yksityiskohtia riittää.

Petran kameleita ratsastajia lepotauolla.




Aarrekammiolta matkamme jatkui vielä eteenpäin vähän avaremmassa maastossa. Matkan varrella näkyi mm. erilaisia luolia, lisää hautakammioita ja roomalainen teatteri. Joitain rakennelmia olisi ollut mahdollista ihastella tarkemminkin, mutta täällä aurinko porotti jo niin kovaa, etten halunnut sen paisteessa tehdä pidempää reittiä. Petraan tutustumiseen kannattaisi varatakin enemmän aikaa. Ja jos ei jaksaa kävellä, niin kaupungissa on kyllä beduiineja tarjoamassa muulejaan, hevosiaan ja tietenkin kamelejaan. Parkkipaikalta Aarrekammiollekaan ei ole mikään pakko kävellä, vaan taittaa matkan hevosrattailla.

Eläinystävykset.

Kameli tykkää kyttyrää?
Kaiken kaikkiaan vierailu Petrassa oli kaiken vaivan ja rahan arvoinen. Mielestäni tätä ei voi jättää väliin, jos Jordaniassa vierailee! Pääsymaksu Petraan on noin 50 euroa ja lipulla on käsittääkseni mahdollista käydä kaupungissa kahtena peräkkäisenä päivänä. Matkanjärjestäjän retki maksoi n. 150 euroa, mutta tähän sisältyi tietenkin kuljetukset, opastus sekä ruokailu vielä Petrassa käynnin jälkeen. Ilman opastusta ei vierailusta varmaankaan saa kovin paljon irti ja tähän ainutlaatuiseen visiittiin kannattaa panostaa. Muisteltavaa jää pitkäksi aikaa!

tiistai 28. tammikuuta 2014

Ihana loma! (Jordania osa 1)

Reilu viikko sitten palasin ensimmäiseltä seuramatkaltani kymmeneen vuoteen. Hieman olin ennakkoluuloinen, mutta koska kohteena oli suhteellisen harvinainen Jordania arvelin matkanjärjestäjän järjestämän reissun toimivan hyvin, enkä ollut väärässä! Tämä oli samalla ensimmäinen matkani arabimaahan. Matkalta olin odottanut mahtavia nähtävyyksiä, upeita ja erilaisia luontoelämyksiä  sekä myös aurinkoa ja rentoutumistakin. Viikon aikana ehdin hyvin nauttia näistä kaikista sekä tehdä ostoksiakian, piipahtaa Israelissa ja testata paikallisia ruokia. Erittäin hyvä kombinaatio siis! Säätkin suosivat. Lämpötila taisi olla 25 asteen tuntumassa lähes joka päivä, kun se oli vähän aiemmin ollut 10 astetta vähemmän ja korkeammilla paikoilla oli luntakin sadellut... Aqabaan lentää viidessä tunnissa eli kuta kuinkin samassa ajassa kuin Kanarian saarille. Lentokenttä on hyvin pieni, mikä toisaalta jouduttaa maahan saapumista, vaikka passit tarkastetaan ja leimataankin aina rajalla. Kenttä sijaitsee muutaman kilometrin päässä kaupungista, joten hotellille ei tarvitse kovin kauaa matkata.

Asemapaikkanani oli Tala Bayn hotellialue Punaisen meren rannalla 14 kilometrin päässä Aqaban kaupungista, jonne oli myös mahdollista majoittua. Päädyin kuitenkin tuohon Tala Bayhin ja hotelli Marina Plazaan, jotta minulla oli halutessani mahdollisuus hyödyntää hotellin allasaluetta sekä merenrantaakin. Hotellilta oli lisäksi ilmainen kuljetus Aqaban keskustaan, mitä muutamana iltana hyödynsin. Hotelliin olin kaikin puolin tyytyväinen, erityisesti ystävälliseen ja ripeään palveluun. Alueena Tala Bay on vielä hyvin rauhallinen, ja nyt oli varmaan muutoinkin hiljaisin aika vuodesta, kun taas Aqabassa on jonkun verran tarjontaa ravintoloiden ja ostosmahdollisuuksien suhteen. Mikään ostosparatiisi se ei kuitenkaan ole, mutta kivoja pikkukauppoja sieltä löytyy kyllä. Dinaarini vaihtuivat mm. koralli- ja turkoosikoruihin, pähkinöihin, Kuolleen meren ihonhoitotuotteisiin sekä siihen pakolliseen paimentolaishuiviin. 

Marina Plazan allasalue
 
Turistit erottuvat Aqaban kaupunkikuvasta ilmeisesti hyvin, koska paikalliset taksikuskit kyllä "mainostivat" itseään tööttäilemälle, huutelemella ja kadulla pysäyttelemällä. Olin tähän jo varautunutkin lukemalla siitä, että he kauppaavat innokkaasti itse järjestämiä retkiään. Nämä ovatkin varmaan monesti edullisempia kuin matkatoimiston retket ja samalla tarjoavat mahdollisuuden vierailla erilaisissa paikoissa. En kuitenkaan tilaisuuteen tarttunut, koska olin jo matkavarauksen yhteydessä varannut kovasti odottaman Petran kaupungin ja Wadi Rumin aavikon retket. Lisäksi olin päättänyt vierailla Israelin puolella Eilatissa. Eilat siis sijaitsee vain muutaman kilometrin päästä Aqabasta saman lahden pohjukassa. Taksikuskien lisäksi muutamat paikalliset miehet saattoivat jotain huudella ja pari innokasta kauppiastakin kohtasin, mutta ahdistavaksi en oloani missään vaiheessa kokenut. Samoin kaupoissakin sai hyvin rauhassa katsella ja palveltiin tarvittaessa.


Aqaban palmuja ennen auringon laskua


Aqaban suurimman ja kauneimman moskeijan minareetti

tiistai 7. tammikuuta 2014

Kirjekaveri


Lapsena, ja vielä parikymppisenäkin, ensin sähköpostin ja sittemmin facebookin, muutettua viestinnän, oikeiden kirjeiden saaminen oli suuri tapahtuma. Kirjeiden avulla pidettiin yhteyttä muualla asuviin sukulaisiin ja ystäviin, eikä kirjeiden saapumisella sinällään ollut kiire vaikka niitä kovasti odotettiinkin. Valitettavasti tuo yhteydenpitotapa on nykyajan hektisen elämän äärellä pakannut unohtumaan. Tekstarillahan voi kertoa kaiken niin paljon nopeammin ja ytimekkäästi... 

Jo jonkin aikaa olin ajatellut, että olisi kiva hankkia sellainen "vanhanajan" kirjekaveri pitkästä aikaa ja palata tuohon kiirettömämpään viestintään. En kuitenkaan tehnyt asian eteen mitään, kunnes viime kesänä eräällä facebook-palstalla (ironista, vai mitä?) eräs henkilö kaipaili kirjekavereita ympäri maailman. Hetkessä tuohon viestiketjuun oli tullut vaikka kuinka monta osallistujaa, jotka kaikki halusivat kirjekaverin itselleen. Tajusin tilaisuuteni tulleen, ja näin sain yhteydenoton Emmalta Englannista. Olemme kirjoitelleet nyt puolisen vuotta ja kertoneet toisillemme ihan perusjuttuja perheestä, työstä jne. Erityisen kiinnostavaa on ollut vaihtaa ajatuksia toisen käsitöistä innostuneen kanssa. Syksyllä kirjeeni mukana lähti levy Fazerin Sinistä ja paluupostissa tuli brittiherkkuja. Joulun aikana taas vaihdoimme itse tekemämme lahjoja. Nämä tosin vähän myöhästyivät, mutta eihän se ole pääasia. Olen aivan ihastunut saamaani värikkääseen kukkakimppuun, joka on virkatussa maljakossa! Innolla odottelen tulevaa kirjeenvaihtoamme ja uusia ideoita, joita sitä kautta saamme. Seuraava viesti tosin saattaa olla postikortti autiomaasta....

 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Tähti on syttynyt!

Se puuttuva palanen, latvatähti, on löytynyt! Täytyy tosin sanoa, että jos olisin kaupassa pyöritellyt tähteä enemmän käsissäni se olisi saattanut jäädä ostamatta. Avasin pakkauksen vasta kotona ja se näytti "vain" surkealta muovilta päällystetyltä kehikolta. Päätin sen kuitenkin jo kasaamaani kuuseen laittaa ja kytkiessäni led-valotähden pistorasiaan yllätyin positiivisesti: tähti näyttääkin lämpöisine valoineen ihan erilaiselta!



Olen muutenkin kuuseen ja uusiin joulukoristeisiin hyvin tyytyväinen. Pitää vielä vanhat koristeet kaivaa kätköistä ja katsoa, että mitä niistä kuuseen ripustaisi. Liian täyteen en sitä halua.

Kuusen latvatähti ei kuitenkaan ole ollut ainoa tähtönen, jota olen viime viikkoina työstänyt, vaan pari viikkoa sitten sain vihdoinkin valmiiksi virkatun tähtimaton, mistä on tulossa joululahja. Tykkään matosta ja mallista kovasti, joten pitää varmasti tuollainen itsellekin väsätä. Nyt olen kuitenkin vaihtanut virkkuukoukun pitkästä aika puikkoihin. Joululahjaa varten myöskin....


Tänään näyttäytyi aurinko sen verran, että sain muutaman kuvan täällä sisätiloissa otettua. Nyt taitaa olla aika lähteä ulkoilemaan ja nauttimaan lumisesta talvimaisemasta!